Minä ja me

Olen Susanna Berghäll alias Susa alias "gsb". Kesselin kennelin perustaja, omistaja ja yksinvaltias. 

Koiraharrastukseni alkoi vuoden 1978 jouluna saadessani joululahjaksi ensimmäisen oman koiran (saksanpaimen-karjalankarhukoirasekoitus). Tessun ollessa vajaan vuoden ikäinen saapui perheeseemme ensimmäinen saksanpaimenkoira perheenpään työkoiraksi kasvamaan. Poliisikoiratouhuja sainkin seurata lapsuudessani sivusta neljän koiran verran (3 sakemannia ja 1 suursnautseri). Sekarotuisen Tessun kanssa opettelin tottiskoulutuksen alkeita isäpuoleni avustamana.

Tessun jälkeen vastuulleni tuli suomenajokoira Taru, puhdasrotuinen ja hyväsukuinen, mutta häntämutkainen ja siksi jätetty rekisteröimättä. Kalliskin oli! Äitini maksoi sen kossupullolla, kun "kasvattaja" vaati 50 markan maksun nestemäisessä muodossa. Asuin vielä kotona ja perheessämme oli kirjoittamaton laki, että ns. seurakoiria ei suvaita vaan koirasta on oltava jotain hyötyä, siksipä sain koirakseni ajokoiran (tosi mukava "harrastuskoira" nuorelle tytölle.) Tarua yritin kouluttaa, mutta sen paras taito oli ajaa jänistä ja kaikki muu oli toisarvoista. Lapsuusperheessäni kyllä metsästettiin, mutta kaupungissa kun asuimme ja metsästysmaastot olivat kaukana, metsästyspäiviä kertyi koiran intoon nähden aivan liian vähän. Onneksi Tarulle löytyi maaseudulta paremmat metsästysmaat. 

Jo Tarun lähtiessä jonotimme seuraavaa pentua. Roduksi oli päätetty bretoni, koska koirasta edelleen piti olla jotain hyötyä, siksi edelleen metsästyskoira. Onneksi bretoni on huomattavan monipuolinen seisova lintukoira. Vuoden päivät jonotettuamme syntyi Siikin Oprille Imatran suuntaan bretonipentue, josta meillekin yksi uros liikeni. Sain ensimmäisen rekisterikirjallisen rotukoirani. Timmy syntyi 6.5.1982. Metsästyskoulutuksesta huolehti isäpuoleni ja minä keskityin nuoren tytön innolla handlauksen jaloon taitoon ja aloin kiertää koiran kanssa näyttelyissä (ROP 18 kertaa & PMV-86). Timmy oli myös koira, jonka ansiosta löysin TOKOn! Neljä vuotta kouluttelin koiraa itsekseni Hallgrenin koirakirjoja lukien ja muutettuani Lauttasaareen vuonna -86 uskaltauduin ensimmäiseen tottelevaisuukokeeseen. Kisattiin alokas ja avoin, muutaman kolmosen verran voittajassakin. Samanaikaisesti olin jo hankkinut ensimmäisen oman saksanpaimeneni (muutettuani omaan osoitteeseen), joten Timmy jäi pikkuhiljaa eläkkeelle tokohommista. 

Ensimmäinen sakemannini oli varhaiseläkkeelle laitettu Fankan Onyx "Niki", mutta ei sitä syyttä suotta ollut pois poliisityöstä laitettu ja elämä sen kanssa kaupunkioloissa osoittautui mahdottomaksi. Koirasta puuttui on/off nappula ja suojeluhalua oli hiukka liikaa siihen nähden, etten suojelua katsonut tarvitsevani. Sakemanni on kuitenkin aina ollut unelmieni koira ja jouduttuani luopumaan Nikistä aloin soitella kasvattajille. 

Aireddan kennelissä oli pentue, jossa isänä Enno aus Nordrheinland (jonka kuvaa olin sakemannilehdessä ihaillut). Soittelin Irenelle ja niin omakseni tuli keväällä -88 Aireddan Herzog "Rico" (FIN TVA JK2). Ricon kanssa tutustuin jäljestyksen saloihin tottiskoulutuksen lisäksi. Jälkiä tallattiin Lauttasaaren pikkuruisiin metsäläntteihin ja koiralla oli ilmeisen hyvä nenä, kun se sillä koulutuksella sai suoraan kahdessa kisassa koulutustunnukset  JK1 ja JK2. 

Vuonna -88 meille muutti sattumien summana myös Timmyn poika. Timmy oli vanhoilla päivillään kelpuutettu isäksi ja saikin aikaiseksi 9 jälkeläistä, joista meille tuli Tonytimmysson "Tonttu" (V-90). Tontun kanssa kisasin tokossa alokkaan läpi ja avointakin kokeiltiin. Pääasiassa kuitenkin kierrettiin näyttelyitä.

Ricon jäätyä Länsiväylällä auton alle pari vuotiaana, seuraajaksi hankin Aireddan Yaskon (FIN TVA VK2 JK1). Yasko oli siihen astisen elämäni hienoin asia. Tokokokeissa kerättiin kokemusta yli sadan kokeen verran, palveluskoirapuolella harrastettiin viestiä ja jälkeä, kunnes selkä alkoi vaivata ja oli rauhoitettava vauhtia. Yaskolla todettiin myös haiman vajaatoiminta, mutta kun lääkitys saatiin kohdalleen oli monia hyviä vuosia vielä sairauden toteamisen jälkeenkin. Viimeisessä tokossa olimme Yaskon ollessa kymmenvuotias, vain kuukautta ennen kuin Yaskon kunto alkoi vauhdilla rapistua ja oli aika päästää paras ystävä lepoon.
Vuonna -93 koiramäärä lisääntyi Aireddan Ondralla "Olgalla", narttusakemannilla. Sen kanssa tokoilin alokkaan, treenattiin viestiä ja jälkeä, jokunen viestikisakin juostiin. Olga ei kuitenkaan täyttänyt kaikilta osin toiveitani, joten jalostuskoiraa siitä ei tullut.

Timmyn kuoltua Yaskon ja Olgan "seuraksi" muutti narttubretoni Korindal Keshia "Kessi" (V-01). Kessin kävin hakemassa Kajaanista Haakanan Vuokolta, kun olin näyttelyissä kiertäessä tutustunut Kessin emään Brendaan ja tykästynyt sen reippaaseen luonteeseen. Bretonin tarve oli olemassa Timmyn poistuttua elämästäni. Jotain puuttui, kun Tonttu oli jo muuttanut muualle sukupuolensa takia. Jossain vaiheessa oli tullut selväksi, että Yaskon kanssa samaan laumaan ei mahdu toista urosta.

Kessin kanssa tokoilin alokkaasta avoimeen ja kokeilin muutaman kerran avoimessakin. Lisäksi kouluttelin metsästyspuolta; kokeiltiin seisontataipumuksia ja hiottiin haun kuvio kauniiksi pelloilla. Muutamana syksynä käytiin metsässä lintuja katselemassa, mutta ampumatta ne vaan aina jäivät. Toistaiseksi kanalinnut ovat saaneet rauhassa jatkaa mökkimaisemissa lisääntymistään ja hengestään on päässyt vain pari sorsaa. 

Allergisen mieheni astuttua kuvioihin vuonna -96, jouduin uudelleensijoittamaan osan laumasta. Olga lähti ensimmäisenä ja Kessi sai oleskelupaikan äitipuoleni luota Järvenpäästä. Meille jäi vain Yasko ja kissa tai pari. Yaskon vanhentuessa uhkaavasti aloimme etsiä koiraa joka sopisi olosuhteisiimme. Kävimme vierailuilla veljeni luona kokeilemassa oireileeko Mika hänen koiralleen (amstaffi Stillstorm's Hercules "Rocky") ja kun vaikutti hyvältä uskalsimme ottaa Oikkosen Anneen ja Heiskasen Hessuun yhteyttä, kun tiesimme heillä olevasta pentueesta. Amstaffi ei kuitenkaan ollut mikään hetken mielijohde. Olinhan ollut Rockya aikanaan jo pentulaatikossa ihailemassa ja muutoinkin seurannut amstaffien eloa jo usean vuoden ajan. 

Niin meille tuli Stillstorm's Missie "Martta". Jo Marttaa hankkiessani olin päättänyt, että siitä tulee Kesselin kennelin seuraava jalostusnarttu, mikäli se osoittautuu rodunomaiseksi niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin ja on lisäksi terve. Näyttelyitä Martan kanssa on kierretty valioksi asti. Palveluskoirien esikokeen eli käyttäytymiskokeen (BH) suoritimme hyväksytysti 18.11.2001 eli samana päivänä kun Martta täytti kaksi vuotta. Martta on ensimmäinen BH:n suorittanut amstaffinarttu Suomessa. Tottelevaisuuskokeet ovat edelleen minulle harrastus nro 1. Kilpailijana, järjestäjänä ja kokonaisvaltaisesti. TOKOa koko elämä. Martalle sain TK2 ja kävin muutamassa voittajaluokan kokeessa, mutta suurempaa menestystä sieltä ei tullut. On mukavaa, kun amstaffeja kisaa tokossakin jo useita. Kesseleistäkin on jokunen tokossa startannut ja tuloksen saanut. BH:ssa on hyväksytty tulos jo neljässä polvessa (Martan isä Arska, Martta, Devi ja Veera). Myös kivakoirakansalaisia on saatu sukuun useita (esim. Marttam Arska, Pertti ja Devi).

Syksyllä -02 vein Martan luonnetestiin ja sain mustaa valkoisella asiasta jonka jo tiesinkin; Martalla on loistava luonne. Kaikkiin testin osa-alueisiin se reagoi toivotuimmalla tavalla ja saikin loppupisteiksi huimat +265. Yhtä korkeita pisteitä ei ole saanut mikään muu koira viimeiseen pariin vuoteen, amstaffeista ei kukaan ikinä.

Koirapuuhien ohella olen lisännyt Suomen väkilukua kahdella vuosina -92 ja -01 (Gitte ja Eetu).

Martta oli mukana amstaffien ensimmäisessä agirotujoukkueessa v. 2003 Jyväskylässä. Ja toisessakin, Kotkassa 2004.

Vuonna 2004 Martan seuraksi kotiimme muutti Martan pojanpoika "Toivo". Toivosta enemmän nuoren miehen omilla sivuilla. Koiria on perheessämme tullut ja mennyt. Vuonna 2012 kotilaumaamme kuuluvat mummoikäinen Martta, sen tyttärentyttärenpoika Jesse ja reilun vuoden ikäinen saksanpaimenkoira Raakel. Giten laumassa (eli usein meillä vieraileva lauman osa) vaikuttavat amstaffi Ruutu ja kultainen noutaja Taavi.

agirotujoukkue