Jäljestyksestä ihan pienen pieni juttu…

Ennemmin tai myöhemmin keväällä paljastuvat jälkipellot ja metsämaastot lumen alta. Jäljestys on mukava harrastus kaikille koirille kokoon, rotuun tai muuhun toisarvoiseen katsomatta. Kaikilla koirilla on päänsä etuosassa musta, punainen, ruskea tai sininen osa, siis kirsu. Kirsu toimii huonoimmillaankin paljon paremmin kuin ihmisen nenä, kannattaa kokeilla mihin juuri Sinun koirasi kirsu kykenee!

Jäljestysharrastus on hyvää aktiivipuuhailua vaikka tottelevaisuuskoulutuksen vastapainoksi. Jäljestystä voi harrastaa aina sulan maan aikaan (miksei lumellakin, mutta harrastus kannattaa aloittaa kesäaikaan) ja hyvin monenlaisissa paikoissa. Erilaiset maapohjat tuovat vaihtelua jäljestykseen ja ovat myös vaativuudeltaan hyvin erilaisia. Esimerkiksi kostealla nurmella on suht helppoa koiralle haistaa missä jälki kulkee, kun taas pitkän, kuivan kauden jälkeen kuivuuttaan pölisevä multapelto tukkii koiran nenän jo melko lyhyellä harjoituksella.

Oheisissa kuvissa Martta ajaa ihmisen tallaamaa jälkeä lyhyeksi leikatulla niityllä…

… kynnetyllä savipellolla…

… ja kesantopellolla, jossa heinät ja korret on niitetty, mutta jätetty osittain pellolle mätänemään.

Koira kykenee jäljestämään melkeinpä missä vain (asfaltilla, hiekalla, nurmella, mullalla, metsässä, kalliolla, suolla, jäällä…) mutta harjoitus kannattaa suunnitella koiran mukaan. Ensimmäiseksi jäljestysharjoituspaikaksi tuskin kannattaa valita kuumana kesäpäivänä paljasta kalliota sisältävää metsää, sen enempää kuin rutikuivaa multapeltoakaan.

Sen sijaan alkuharjoituksiin sopivat vehreät lyhyeksi leikatut nurmialueet ja pellot, tai jos metsään kaipaa niin sammalalusta tai mustikkametsätyyppinen on hyvä ja helppo. Maapohjan sopivuuden lisäksi harjoituspaikan tulisi olla rauhallinen, josta taas seuraa, että esimerkiksi Lauttasaaresta on lähdettävä maalle päin. Melkeinpä mihin vuorokaudenaikaan tahansa Lauttasaaressa liikkuu niin paljon ihmisiä puistoissa ja metsissä, että ”harhajälkiä” on aloittelevalle jälkikoiralle liian paljon. Jos asut kaupungissa, etkä pääse taajaman ulkopuolelle harjoittelemaan, on yksi mahdollisuus lähteä koiran kanssa jäljestyspuuhiin hyvin aikaisin aamulla.

Jäljestävä koira pidetään kytkettynä n. 10 metrin mittaisessa liinassa tai jälkinarussa ja koiralla on hyvä olla valjaat. Valjailla on mukavampi jäljestää kuin pannalla. Koska koira on kytkettynä, voimme harrastaa tätä lajia myös eläinten rauhoitusaikana, kaupunkialueella, vilkkaasti liikennöidyn tien läheisyydessä, nartun kiima-aikana jne.

Ihmisen tallaaman ns. ”hikijäljen” lisäksi on mahdollista koiralle kuin koiralle tehdä ”verijälkiä”, jotka ovat enemmänkin metsästyskoirien touhuja, mutta mikään ei estä kokeilemasta vaikka bulldogilla, kuten olen saanut huomata; kokeilimme viime kesänä muutaman englannin bulldogin, rottweilerin ja amstaffin kanssa verijäljen jäljestystä ja meillä oli hyvin hauskaa. Saimme todeta, että myös lyhytkuonoisilla ruttunaamoilla kirsu toimii.

Jäljestyksestä on kirjoitettu pari kirjaakin, jos teoria kiinnostaa. Jos haluat kokeilla koirasi jäljestyskykyä, mutta et ole varma miten harrastus aloitetaan, voit ottaa yhteyttä koirakerhoihin. Itse puuhastan Lauttasaaren Koirakerhossa, mutta jäljestystä harrastetaan hyvin monissa, varsinkin palveluskoirakerhoissa.


RICON ensimmäinen palveluskoirakoe:

JÄLKI ALO, 15.-16.5.1990 Kerava

Saavuimme koepaikalle hyvissä ajoin n. klo 18, koe alkoi 19.00. Kuskina Tiina, kannustusjoukoissa bretonit Timmy ja Tonttu. Ilmoittauduimme, harjoittelimme hyppyä ja kuuntelimme ajankohtaisia tiedotuksia penikkataudin tiimoilta (jo kuudes varmistettu tapaus). Arvonnassa saimme maastoon oikeuttavan B-radan. Viisi koirakkoa jäi kentälle suorittamaan tottelevaisuutta ja me loput viisi lähdimme autoilla 3 km:n päähän maastoille. Suoritusvuoromme oli toisena.

Jana oli umpirisukossa, hyvä kun edes toinen merkki näkyi, kun toisen luona seisoi. Tuomarina Saastamoinen (palveluskoiraliiton puhis). Saimme lähtöluvan ja aloimme rämpiä risukossa, Rico edellä ja meikä perässä. Rico vähän heilahteli ja tuomari huomautti, että takaisin janalle. Seuraava poistuminen olikin sitten jo tosipaikka. Koiralla selvästi menohaluja, kuuntelin korva tarkkana tuomaria, ei käskyä takaisin janalle, siis jälki löytyi! Ei kun menoksi…

Kyllä se melkoista haipakkaa olikin, ei jälkeäkään kapuloista, mutta koira paineli viimisen päälle varman oloisena.

Vihdoin löytyi kapula, II. Minne lie ykkönen unohtui siinä vauhdissa. Taas oltiin risukossa, hetken kuluttua jo vesakossa, sitten suossa puolisääreen asti uponneena ja ojan pohjalla (ei todellakaan kuiva oja). Koiralla koko ajan nenä maassa, ihmeellistä!

Kapuloita löytyi III, IV, V ja viimein kuutonenkin, kun luulin koiran jo painelevan autolle päin, mutta jälki menikin sinne.

Koiraan oli pakko luottaa koko ajan, koska itsellä ei ollut harmainta aavistusta jäljen suunnasta. Välistä tuntui, ettei jälki voi mennä sellaisissa paikoissa kuin meni, mutta Rico oli ehdoton; ”tästä se on mennyt”.

Pari kertaa pyörittiin ympyrää etsien jälkeä, luultavimmin suorakulman jälkeen ainakin, ehkä muulloinkin, mutta aina jälki hukan jälkeen löytyi.

Kuudennen kapulan löydyttyä oli aikaa vielä runsas kymmenen minuuttia. Uudelleen janalle vain ja nyt oli Rico jo paljon rauhallisempaa poikaa, ensin ei ollut haluja lähteä uudestaan samalle reitille, mutta tarpeeksi kannustusta saatuaan herra päätti, että selvä on, haetaan nyt se ykkönenkin. Ja löytyihän se sieltä.

Suuri halaus koiralle, valjaat pois ja tuomarin luokse kiireen vilkkaa kapuloita luovuttamaan. Tuomari oli lähettämässä seuraavaa matkaan ja yksi avustajista otti kapulat. Tuomari kirjasi ajan ylös, viisi minuuttia jäi käyttämättä. Pisteitä ei vielä kerrottu, mutta eiköhän aika likelle täydet 200. Ja seuraavana päivänä tottelevaisuusosuus.

Olimme taas paikalla ajoissa. Ensimmäisinä tottelevaisuusryhmästä. Edellispäivän pisteet oli laitettu esille. Parhaat tottelevaisuuspisteet oli yhdellä rotikoista, 80 p.

Meidän jäljestysryhmästä tuli yksi nolla. Ricon pisteet olivat 198 p. ja parhaat siihen mennessä. Toisena oli narttu sakemanni, 196 p. Muut kaksi saivat 162 ja 46 p.

Tottelevaisuudessa suoritusvuoromme oli kolmantena. Kaksi ensimmäistä eivät esittäneet mitään huippusuorituksia. Mielenkiintoista oli, näin tokoilijan kannalta, ettei tuomari antanut liikkeistä pisteitä erikseen, kertoi vain loppupisteet yhteenvedon yhteydessä. Yhteenvedossa tuomari käsitteli joka liikkeen yksitellen ja kertoi tarkalleen virheet. Kirjallista arvostelua ei anneta.

Ricon yhteenveto (se mitä siitä mieleen jäi):
- seuraamisissa pientä heilahtelua, varsinkin käännöksissä, hetkittäin hyvää seuraamista. Taluttimessa seuraamisessa talutin pääsi välillä kiristymään.
- istuminen jatkuvan liikkeen aikana muuten hyvä, mutta saisi tapahtua ripeämmin.
- maahanmeno ja luoksetulo, saisivat tapahtua ripeämmin.
- tasamaanouto, kokeen ensimmäinen ”nappisuoritus”.
- hyppynouto, ainoa joka suoritti liikkeen kunnolla.
- eteenmeno, viivasuora eteneminen, kuin juna, mutta nopeutta saisi olla enemmän.
- paikallaolossa ei valittamista.

Tuomari saa vielä pisteitä laskiessaankin pudottaa tai lisätä loppupisteitä muutamalla pisteellä, mutta meidän kohdalla ei ainakaan lisäystä tullut, eikä ansaittukaan.

Tuomari lupaili huippupisteitä, jos saadaan enemmän intoa koiraan. Loppupisteet tottelevaisuusosuudesta 85 p. Kokeen parhaat pisteet. Maastoporukka kakkosesta ei kukaan tuonut yli neljää kapulaa eli Ricon edellispäiväiset pisteet jäivät nekin kokeen parhaiksi. 198/85 yhteensä 283 p. eli ykköstulos ja koulutustunnus JK1. Ja ylivoimaisesti, tällä kertaa, kokeen paras koira. Kakkoseksi sijoittunut sai kakkostuloksen ja kolmas kolmostuloksen, pisteet eivät riittäneet parempaan. Loput seitsemän jäivät ilman tulosta. Nyt se on sitten luokanvaihto edessä heti alkuunsa. Siis AVOon!!!!