HELMI

Amerikanstaffordshirenterrieri / narttu
FIN MVA Kesselin Found A Pearl
Synt. 13.01.2005

Om. Milla Suoknuuti, Miehikkälä
Rek. nro: FIN14916/05

fawn valkoisin merkein

Sukutaulu

Helmi on ensimmäisen sijoitusnarttuni Devin tytär eli toisen polven Kesseli. Helmin harrastuksiin kuuluvat pienimuotoisesti näyttelyt ja TOKO. Nyt valioitumisen jälkeen on aika keskittyä enemmän tottelemiseen ja kokeet kutsuvat kunhan Helmi toistamiseen kokee äitiyden riemut ja saattelee pesueen kunnialla maailmalle.

Helmin ensimmäinen pentue on Kesselin J-pentue(9kpl). Toistaiseksi lupaavin jälkeläinen on Kesselin John Barr "Timo" jolla on kuudesta näyttelystä 4xSERT(junluokassa), Timo on myös sijoittunut joka kerta neljän parhaan uroksen joukkoon. Timolla on myös A-lonkat, 0-kyynärpäät ja terveet silmät eli kokonaisuutena aika mainio pakkaus.

Helmille on suunnitteilla toinen pentue loppukesästä 2008. Ensimmäisestä pentueesta on jo yli puolet tutkittu ja terveystulokset ovat lupaavia. Myös näyttelymenestystä Helmin jälkeläisille on tullut eikä luonteissakaan ole moittimista ollut. Toisen pentueen isäksi valitsimme hurmaavan luonteen omaavan tumman herrasmiehen Kesselin Ikaroksen.