LAISKURIN TREENIPÄIVÄKIRJA 2002
Amstaffi Martta & Susa (se laiskuri)
Näin puuhaamme me tavoitteena tottelevaisuusvalion arvo. Olen laiska treenaaja, elämässä on niin paljon muutakin. Täydellisyyttä emme edes tavoittele, meille riittää ykköstulokset kaikista luokista, sijoitukset ja mestaruudet ovat muita varten!
Ensimmäiset muistiinpanot Martan ensimmäisen mammaloman jälkeiseltä ajalta. Siinä vaiheessa Martta oli aloittamassa kilpailemista avoimessa luokassa.
16.4.2002 tiistai klo 18.30-
Harjoitus n. ½ tuntia, sisällä.
-
Aluksi avoimen kauko-ohjausta.
-
Ohut naru pannasta koiran taakse ja sieltä ovenkahvan kautta ohjaajan käteen. (Kun narusta nyppää, koira saa nyppäyksen taaksepäin.)
-
Toistoja parikymmentä; istu, maahan.
-
Palkka nopeasta istumisesta, kehut myös maahanmenosta.
-
Seisominen seuraamisesta / Seisominen luoksetulon yhteydessä.
-
Naru tulevasti kiinni n. 6metriä koiran takana, toinen pää pannassa.
-
Lähtöpiste narun kiinnityspisteen luona, käsky sillä kohtaa jossa naru pysäyttää koiran.
-
Toistoja seuraamisesta kymmenkunta, luoksetulosta parikymmentä. Välillä ilman narua. Myös narun pituutta muuteltiin.
Ongelmat:
-
Ei juuri ongelmia.
-
Aluksi luoksetulossa kävi istumaan, kun naru nyppäsi. Seuraamisessa pysähtyminen vielä epävarmaa.
Harjoituksen yhteydessä tuli treenattua myös seuraamista - hyvä niin.
17.4.2002 keskiviikko klo 10-
Harjoitus reilu ½ tuntia, sisällä.
-
Noutoharjoitusta:
-
Ota-pidä-irti.
-
"Tuo" (kapula maassa).
-
Luovutuksia.
-
Kauko-ohjausta.
-
Sivulletulon hiomista.
-
Luoksetulossa seisomista.
-
Liikkeestä seisomista.
Ongelmat:
-
Pureskelu. Luovutus liian kaukana. Sivulletulo vino.
-
Ei aina tottele ensimmäisellä "istu"-käskyllä. Liikkuu välillä jonkin verran eteen.
-
Sivulle siirtyminen vino. Luoksetulossa istuu "seiso"-käskyllä. Etenee "seiso"-käskyn jälkeen. Liikkeestä seisahtuminen seuratessa saisi olla vieläkin jämptimpi.
Illalla Lauttasaaren koulutuksen jälkeen oman koiran treenit kentällä.
Seisomista, seuraamista, noutoa, kauko-ohjausta jne.
20.4.2002 lauantai
Parkkipaikalla. Martta ja Elvis. Hyppyä, kauko-ohjausta ja paikallaoloa.
22.4.2002 maanantai-ilta
Pitkänpuoleisen iltalenkin aikana kauko-ohjausta tolpassa.
24.4.2002 keskiviikko klo 14-
Koulutussessio jossa vahvistin toivottua käytöstä makupaloin.
Kauko-ohjausta, seisomista, maahanmenoa, seuraamista, luoksetuloa ja lopuksi avoimen liikkeet peräkanaa ilman välipalkkaa. Koira ihmeissään, mutta toimi jopa paremmin kuin uskalsin toivoa.
Illalla treenit Lauttasaaren kentällä.
Eilen illalla mietiskelin ennen nukkumaanmenoa ratkaisua liikaan innokkuuteen seuraamisliikkeessä, joka on sarjan ensimmäinen liike. Ja vastaavasti, miten saada virta riittämään noutoliikkeeseen asti, joka on ensimmäinen itsessään palkitseva liike. Sitä ennen seuraaminen, maahanmeno, luoksetulo ja seisominen. Ja sen jälkeen vielä kauko-ohjaus ja hyppy.
Virheitä tänään sisällä loppusarjassa: Maahanmeno hidas. Luoksetulon seisominen pitkäksi. Seisomisessa hiippaili. Noudossa kaarteli. Kauko-ohjauksessa tuli eteenpäin. Hyppyesteenä 60cm aita oli liikaa =o(
Paikallaoloa en kokeillut ja seuraaminen sisällä ei oikein pääse oikeuksiinsa.
Illalla Larun kentällä paikallaolo OK, kaikki liikkeet tein, mutta toivomisen varaa oli paljon =o(
28.4.2002 sunnuntai klo 17, sisällä.
Seisomiseen tuli huima parannus, kun korotin ääntäni; Martta pysähtyi luoksetulossakin pelkästä järkytyksestä =o)
Sen sijaan kauko-ohjaus ei tänään tahtonut sujua millään.
Nouto oli kohtuullinen, vähän lähemmäs saisi tuoda ja pureskelee kyllä.
Hyppyäkin pitäisi kokeilla!
29.4.2002 maanantai klo 10.30-
Hyppyharjoituksia sisällä, kymmenkunta toistoa.
Lähtee suorittamaan, jos luulee, että esteen taakse on viety nami =o)
Viisas koira, niin viisas.
Illalla Sahaajankadulla treenaamassa Katan ja Niken kanssa.
Kauko-ohjauksen junnausta, meni hermo!
Luoksetulossa seisominen alkoi sujua. Ja liikkeestä seisominen.
Paikallaolot OK.
Paljon palkkaa niin seuraaminenkin on hyvää.
4.5.2002 lauantai
Ensimmäinen avoimen koe.
Sateinen päivä. Kenttä litimärkä, mutta sade loppui ennen luokan alkua. Tuomarina Rolf Dahlbom, kenttä hiekkaa, Oulunkyläntien varrella.
Koepaikalle saavuttaessa ja paikanpäällä minulla on levoton koira, joka häseltää ja vinkuu.
Otin vähän seuraamista, jossa palkkasin runsaasti. Kehään mennessä edelleen vinkuvainen ja levoton.
Meni maahan ekalla, märkyys tihkui hiekasta, kun sitä painoi. Oli noussut istumaan ja vinkui lähes koko 3 min. (5)
Yksittäisten vuoroa odotellessa edelleen levoton. Rauhoittui kuitenkin, kun vuoro tuli ja mentiin kehään.
-
Seuraaminen oli kontaktin pitävää, hyvää seuraamista. Hiukka liian edessä. Istumisissa oli ongelmia, kun märkä maa. Yksi istuminen jäi
tekemättäkin. Höpötin ja kehuin aina kun olin selin tuomariin =o) (8)
-
Maahanmeno oli hidas, taisin antaa toisen käskynkin. (7)
-
Luoksetulo oli vauhdikas, mutta koira seisahtui vasta monen metrin jälkeen. Läpijuoksuksihan se meni, vaikka karjaisin "seiso" käskyn. (5)
-
Seisomisessa hiippaili perässä nollaavan pitkälle. (0)
-
Noudossa vauhtia riitti. Pureskeli. Luovutus aika kaukana. (8)
-
Kauko-ohjauksessa ensimmäinen istuminen vaati 2 käskyä. Ja molemmissa istumaannousuissa tuli vähän eteenpäin. (7,5)
-
Hypyssä alku oli täydellinen! Hyppäsi ekalla käskyllä, ilman mitään kommervenkkejä, mutta tuli sitten senverran takaspäin, että istui esteen vieressä eikä hypännyt siitä takas ilman mahtipontista avustusta. (0)
Kokonaisvaikutus 8,5 ja yhteispisteet 105,5 = AVO3
5.5.2002 sunnuntai
Sama kenttä, kuivempana. Ja tuomarina Kaisa Lähdesmäki.
Nyt samassa kokeessa tutut kääpiövillakoira Miina ja amstaffi Elvis.
Martta yritti taas vinkua, mutta oli hivenen rauhallisempi kuin eilen. Johtuisko siitä, että prässäsin vielä koepaikalla;
hyppyä, noutoa, luoksetuloa, seisomista, maahanmenoa, kauko-ohjausta. Oli hiljaa aina tekemisen aikana.
-
Paikallaolossa vinkui aluksi, mutta lopetti ja makasi. (9)
-
Taas yksittäisissä hiljaa. Kokonaisuus levoton, liikaa prässiä ennen kehää??
Seuraaminen huonoa. Tuli mukana, mutta kontakti hukassa, nuuski maata ja katseli ympärilleen. (7)
-
Maahanmenossa toisellakin käskyllä vain istui =o( (0)
-
Luoksetulo vauhdikas. Seisahtui nenän eteen josta sivulle "tänne"-käskyllä. (5)
-
Seisomisessa käytin voimakasta tehostusta (tuijotus+tiukka käsky) silti hiippaili pitkään perässä pysähtyen lopulta tuijottamaan tuomaria. (5)
-
Noutamisessa Marttashow! Ilmeisesti ihastui tuomariin edellisessä liikkeessä, koska vei kapulan iloisesti niskojaan nakellen tuomarille; hyppäsi tuomaria vasten ja tarjosi kapulaa suusta suuhun.
"Tänne"-käskyllä tuli kierrellen & kaarrellen luokse, esitteli kapulaa yleisölle ja luovutti kaukaa. (5)
-
Kauko-ohjaus muuten OK, mutta molempiin istumisiin tuplakäskyt ja eteni jonkin verran. (6)
-
Hyppyliike oli Marttashown jatko-osa. Meni eteeni istumaan ja haukahti pari kertaa päin naamaa, jonka jälkeen lähti kuin tykinsuusta ja haki kehänlaidalta noutokapulan, käskystä toi sen kyllä tällä kertaa mulle. (0)
Kokonaisvaikutus 8 ja yhteispisteet 112 =AVO3
Illalla otin muutamia ota-pidä-anna harjoituksia metalliesineellä.
6.5.2002 maanantai
Aamusella ota-pidä-anna harjoituksia metallilla, ei ota vielä maasta. Sisällä.
Parkkipaikalla luoksetulossa seisomista. Liikkeestä maahanmenoa pakotteella ja seisomista pysäyttämällä.
Hyppyä, jossa hioin oikeaa istumispaikkaa esteen takana. Kauko-ohjausta, asennot vaihtuu jo napakasti, mutta eteneminen ongelma.
Sisällä taas myöhemmin päivällä metallinoutoa. Ota-pidä-anna sujuu jo hyvin ja toisella metalliesineistä onnistuu jo maasta nostaminen ja noutokin. Ja paljon riemua & kehuja =o)
Mitä pitäisi tehdä, jotta 9 päivän kuluttua olisi tuloksena jopa ykköseen oikeuttavat pisteet?
-
Yleisilmettä rauhoitettava - vinkuminen pois paikallaolossa!
-
Seuraamisessa kiinnitettävä huomio parempaan kontaktiin ja perusasennot saatava paremmiksi ja nopeammiksi.
-
Maahanmeno nopeammaksi ja varmemmaksi.
-
Luoksetulossa seisahtuminen myös kokeissa tapahtuvaksi. Kuitenkaan nopeus ei saisi kärsiä.
-
Seisahtuminen varmaksi.
-
Noudossa pureskelu on pahin virhe tällä hetkellä. Ei kiertelykään toivottavaa ole.
-
Kauko-ohjauksessa asennonvaihdot varmemmiksi ja eteneminen pois.
-
Hypyssä hiottava oikea istumispaikka esteen takana.
Miten? Senkun keksisi =o)
Ei kai auta muu kuin harjoitella, koettaa pitää hauskaa ja pohtia harjoitukset eteenpäin vieviksi.
Seisominen ehkä varmaksi ensin muuten ja vasta sitten vaatia sitä täydessä vauhdissa luoksetulossa.
Maahanmenossa kokeilen pakotetta, jos tajuais, että maahan on mentävä.
Kauko-ohjaus korjaantunee kun palkkaa vain paikallaanpysymisestä tai palkkaa taakse. Tai pitää hihnassa, ettei pääse etenemään.
Penkillä otin "istu-seiso-istu-seiso" harjoituksen seuraava luokka mielessäni.
Martta vaikuttaa jotenkin nuutuneelta. Ehkä olisi hyvä palkata välillä myös motskarilla, jos nami rauhoittaa jo liikaakin =o/ hmmm.
Iltatreeni takapihan nurtsilla. Paljon ohikulkijoita. Nikke jakamassa vinkkejä. Klo 21-22.
Kaikki liikkeet paitsi hyppy. (Este autolla, en jaksanut hakea.)
Seuraamisessa kokeiltiin palkata välillä myös vasemmasta. Palkkana nami. Intoa riitti ja kontaktit hyvät, vaikka nurtsi tuoksui.
Maahanmenossa uhkaava ele "kuin aikoisin runtata" riitti ja Mape alkoi "pudota" paremmin. Toiminnasta nopea palkka.
Luoksetulossa lyhennettiin matkaa, ettei vauhti pääse liian kovaksi pysähtymistä ajatellen. Paljon seisomista ilman luoksetuloa - ja paljon luoksetuloa ilman seisomista, palkkana patukkaa, ja nameja.
Seisomisessa alkeisharjoituksia. Tavoitteena nopea pysähdys. Palkkana kokeiltiin patukkaa, ja namia. Toistoja.
Noudossa läpimurto! Vaihdoin palkaksi patukan. Palautus nopeutui ja pureskelu jäi. Aluksi sylki kapulan pari kertaa, että suu on tyhjä patukalle, mutta "leikki" loppui lyhyeen, kun patukan sai vain vaihtamalla. Päivän paras juttu.
Kauko-ohjauksessa pohdittiin samaa vanhaa. Koira kiinni puussa ja toistoja miljoona. Tai nenän edessä tekniikan hiomista, ettei takapuoli nouse maasta kun nousee makuulta istumaan. Kertaus on opintojen äiti.
Siinä iltatreenin anti. Ylipäätään pohdittiin palkkauksen merkitystä, treenissä aina palkkaa riittävästi, vaikkei kokeessa voikaan. Hmmmm.
Onnistuneita treenejä tavoitteena. Järverudien koirakoulu kirjat kaivettu jälleen kerran esille =o)
Vinkkejä?!
7.5.2002 tiistai
Illalla Sahaajankadun nurmella.
Hioin vain noutoa, kun vauhtia on tarpeeksi tuli varastusongelma. Kasvatettava malttia vauhdin kärsimättä. Vaihto motskariin aiheuttaa vielä välillä kapulan jalkoihin sylkemistä.
Lisäksi otin vähän luoksetuloa, seisomista, maahanmenoa, seuraamista ja kauko-ohjausta & paljon patukkaleikkiä.
Pääohjelma oli kuitenkin Elviksen koulutuksessa. Nikke pohti ongelmien ratkaisuja ja minä olin kuunteluoppilaana.
13.5.2002 maanantai
Treenannut olen, mutta kirjoitus- ja analysointi-into on hiipunut. Eilen yritin pakolla "Olga-menetelmällä" ottaa Martalle kauko-ohjauksen. Eihän siitä tullut kuin paha mieli, molemmille. Ei pakolla pääse Martan kanssa tuloksiin, jo se pitäisi uskoa.
Ei pitäisi hoppuilla, eikä varsinkaan pitäisi kouluttaa, jos on vit.s päällä.
Keskiviikkoiltana koe.
15.5.2002 keskiviikko
Koe Oulunkylässä dobberien majalla. Tuomarina Marita Packalén.
-
Paikallamakuussa vinkui aluksi, mutta pysyi hyvin paikallaan. (10)
-
Seuraamisessa katseli yleisöä, se oli kai mielenkiintoisempi kuin minä. (7,5)
-
Maahanmenossa ei edes yrittänyt totella, selvääkin selvempää niskurointia. (0)
-
Luoksetulossa ei edes hidastanut "seiso"-käskyllä ja tuli suoraan sivulle. (5)
-
Seisomisessa hiippaili perässä koko matkan. (0)
-
Noudossa pureskeli ja luovutti kaukaa. (9)
-
Kauko-ohjauksessa en saanut edes jätettyä mallikkaasti; tarvitsi 3 "maahan"-käskyä. Suorituskäskyillä tuli eteenpäin - ja paljon. (0)
-
Hyppy sujui loistavasti, ainoa virhe oli, että lopussa oli perusasento hukassa. (9)
Kokonaisvaikutus 7. Yhteispisteet 120,5 = AVO3
Ja nyt ei kisata vähään aikaan vaan treenaillaan kaikessa rauhassa.
29.5.2002 keskiviikko
Ystävyysottelu Larussa. Martta PK-joukkueessa.
Ei ollut häävi suoritus =o( Pisteitä noin 60. Tuomarina Maikku Mönkkönen.
Treenattu on pikkuhiljaa pitkin kesää. Yksikseen ja porukalla.
Luoksetulon pysöhdystä otettu palloa koiran yli heittäen.
Maahanmenoa patukalla innostaen.
20.10.2002
Tokoon pitkästä aikaa. Turkuun parkkihalliin. Tuomarina Markku
Santamäki
Aamulla lähtö viiden jälkeen. PikkuRobalta kyytiin Elina&Elvis. Perkkaalta Annamari briardin kanssa. Perniöstä Tiisa ja holsku
Tasha. Pieni yhden kehän koe, koiria yhteensä parikymmentä (kaikki luokat).
Martta tosi levoton koepaikalla, vinkui ja häselsi.
-
Paikalla makuussa vinkui, mutta pysyi. (9)
-
Seuraaminen oli huonoa, haahuili edessä, eikä ollut kunnolla hanskassa. (7)
-
Maahanmeno hidas (kyynärät pitkään ilmassa). (7)
-
Luoksetulossa pysähdys vasta pari metriä mun eteen. (5)
-
Seisomisessa pieni tehostus (katse) ja hiipi hiukan. (8)
-
Nouto oli reipas, mutta yritti luovuttaa liikkeenohjaajalle. Ei huolinut. Lisäkäskyllä luo. (5)
-
Kauko-ohjauksessa ennakoi viimeisen maahanmenon ja tuli eteenpäin. (6)
-
Hypyssä meinasi hypyn jälkeen lähteä harhailemaan. Jouduin antamaan aika jämäkän "istu"-käskyn. (8)
Kokonaisvaikutus 8, kun oli niin reipasta ja iloista. Yhteispisteet 141 =AVO2
27.10.2002 sunnuntai
Toko Lahti / Marita Packalén.
Annoin Martalle runsaan illallisen lauantaina ja iso kupillinen ruokaa oli mukana koepaikallakin. Ruoka kyllä rauhoitti, mikä oli ajatuskin, mutta silti jotain meni pieleen =o(
-
Paikallaolo (0). Koira suht rauhallinen kehään mennessä. Alkoi kuitenkin vinkua hieman kehässä. Meni maahan käskyllä, mutta nousi melkein heti (en ehtinyt kehästä) istumaan ja hilasi itseään pari metriä eteenpäin. Istui kyllä hyvin koko 3 min.
-
Seuraaminen oli aika mukava. Saisi olla vielä tiiviimpi ja täsmällisempi, mutta jotain tän suuntasta. (8)
-
Maahanmeno ei onnistunut edes toisella käskyllä. Tai meni Mape maahan, mutta nousi ylös ja haisteli, meni kyllä maahan kun olin palaamassa. (0)
-
Luoksetulossa kokeilin eilen suusanallista käskyä ja se tuntui toimivan. Tänään ei. Tuli jälleen kerran melkein nenän eteen töröttämään. Kaiken huippu! Ei tullut luo, vaan jäi pyörimään "lähistölle". (0)
-
Seisominen alkaa olla kunnossa. Pikkasen vielä hiippailee. (8)
-
Nouto meni tällä kertaa ihan kivasti. Hiukka liian innokas meno kapulalle, "leikkimistä", mutta palautus OK. (9)
-
Kauko-ohjaus on edelleen vaiheessa. Vaihtoi hyvin asennot, mutta tuli eteenpäin rutkasti. (6)
-
Hyppy aluksi OK. Ennen istumista kävi moikkaamassa tuomaria. Istui toisella. Hyppäs takas, mutta sit alkoi taas pyöriminen eli ei tullut luo, paskat! (6)
Kokonaisvaikutus 7. Kun on niin hyvä huumorintaju ohjaajalla. Yhteispisteet 89 =AVO0
TALVITAUKO JA MAMMALOMA